BNI-artikkelit

 

 

Hannu Holma tutustuu mielellään uusiin ihmisiin: ”Ajattelen, että sen myötä kauppaa tulee kun tulee”

Hannu Holman yritys SSA Group rakennuttaa Pasilaan hotellia, jonka konsepti on Suomessa ainutlaatuinen. Sekä työelämässä että kotona Hannu arvostaa sitä, että on aikaa ajatella. Pienet ideat kun johtavat suuriin oivalluksiin. SSA Group on ollut mukana BNI Tapiola-ryhmässä jo parin vuoden ajan. 

 

Jäykistelystä ei ole tietoakaan, kun rennosti pukeutunut Hannu Holma tervehtii iloisesti työntekijöitään. Tulee tunne, että tässä on työpaikka, jossa viihdytään. Vuonna 2012 perustettu yritys rakennuttaa vuosittain noin 500 asuntoa ja työllistää noin 80 henkilöä.  Viimevuotinen liikevaihto kipusi 60 miljoonaan euroon. Yrityksen tärkein projekti on Helsinkiin nouseva Valo-hotelli.

”Kaikki rakennuksen hotellihuoneet muuntuvat toimistohuoneiksi ja siten tilojen käyttö maksimoidaan. Ratkaisu on ekologinen ja kustannustehokas, kun esimerkiksi lämmityskuluissa säästetään. Perinteiset toimistothan ovat öisin tyhjillään. Hotellista on mahdollista ostaa sijoitushuone. Siten kiinteistön omistajuus jaetaan useille, toisin kuin tavallisissa hotelleissa”, Hannu kertoo.

Talouselämä-lehti valitsi SSA Groupin viidentoista lupaavan suomalaisen kasvuyrityksen joukkoon joulukuussa 2019. Kriteerien mukaan yritykset ovat vähintään tuplanneet liikevaihtonsa kolmen viime vuoden aikana. Niillä on omia tuote- tai palveluinnovaatioita ja valoisat kasvunäkymät. 

Ajatuksia BNI:stä

Hannu tutustui BNI:hin tavattuaan vanhan tuttunsa, BNI-konsultti Tarmo Herlevin vuosien tauon jälkeen. Hannu lähetti kesätyöntekijänsä ensin vieraaksi ja sitten liikekumppaniksi Tapiolan ryhmään. Hannu tuli itse mukaan toimintaan kesätyöntekijän palattua koulun penkille. SSA Group on tuonut ryhmään merkittävän määrän suosituksia ja kauppaa. 

”BNI-aamukokous on kiva rutiini työviikkoon. Käyn kokouksissa ja pidän liikekumppaneiden kanssa 1 to 1 -palavereita niin paljon kuin ehdin. On hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja yleensä palaverin kuluessa löytyy jokaisen kanssa jokin yhteys. Toivon, että myös veljeni sekä ystävieni yrityksiä tulisi mukaan toimintaan. Olisi upeaa tavata heitä säännöllisesti BNI-kokouksen yhteydessä”, Hannu sanoo. 

Hannu kertoo, että hänelle ehdotetaan aika ajoin erilaisten bisnesryhmien perustamista. Hän kuitenkin kokee BNI-konseptin niin toimivana, ettei näe uusien verkostojen kehittämistä järkevänä ajankäyttönä. 

”Jos ajatellaan, että tiedemiehet kehittävät laboratoriossa keinotekoisen vehnänjyvän, he eivät kuitenkaan saa sitä kasvamaan versoksi. Sama pätee BNI-toimintaan: konsepti tarjoaa organisaation, prosessit ja kulttuurin, mutta lisäksi tarvitaan ihmiset ja sen myötä henki, joka saa ryhmän toiminnan kasvuun”, Hannu pohtii.

Yrittäjyys

Hannu on perustanut useampia yrityksiä, ensimmäisen jo opiskellessaan rakennusinsinööriksi. 

”Myös pappani oli yrittäjä ja perusti aikoinaan vesivoimalan ja sähkölaitoksen. Laitoksen kapasiteettia suunnitellessaan hän laskeskeli, kuinka monta hehkulamppua alueella on. Se osoittaa valtavan muutoksen, joka yhteiskunnassa on muutamassa vuosikymmenessä tapahtunut”, Hannu naurahtaa. 

Hannun tavalliseen työpäivään kuuluu paljon ajattelua ja ideointia sekä työntekijöiden kanssa pidettyjä 1-to-1 -palavereja. Valo-hotellin tyyppinen konsepti voisi sopia myös vanhusten hoitoon. Voisiko tulevaisuuden vanhus olla hoivakiinteistön omistaja ja varmistaa siten laadukkaat palvelut itselleen? 

Perhe ja vapaa-aika

Hannulla on neljä lasta ja hän haluaa elämässään panostaa lasten kanssa vietettävään aikaan. Lapsen vakava sairaus oli hänen elämässään aikoinaan pysäyttävä kokemus, ja sai ajattelemaan asioita uudella tavalla. Palaveriin kiirehtimisen sijaan Hannu saattaakin tilaisuuden tullen lähteä lasten kanssa metsäretkelle. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluvat liikunta, kuorolaulu sekä sellon ja pianon soitto. 

”Haluan elää elämääni muita auttaen ja BNI:n arvot sopivat ajatusmaailmaani hyvin. Mielestäni toiminta sopii hyvin myös suuremmalle yritykselle, ja mukana kannattaa olla useammassakin ryhmässä. Uskon, että myös motivoitunut työntekijä ymmärtää BNI:n tarjoamat mahdollisuudet”, Hannu Holma toteaa.  

 

Teksti: Hanna Kallio

Suvi uskoo kohtaamisen voimaan työssä ja BNI-yhteisössä

Suvi Nurmeen tuotantoyhtiö House of the Good Feelings Oy:ssä tuotetaan tapahtumia suurella sydämellä. Oli kyseessä sitten yritysjuhla, vuosijuhlakokonaisuus, gaala, seminaari, lanseeraus tai messutapahtuma, Suvi tiimeineen luo asiakkaan unelmat todeksi. Samalla antaumuksella hän haluaa toimia Porvoon uudessa BNI Ettan-ryhmässä.

”On etuoikeus päästä erilaisten asiakkaiden kautta tutustumaan monenlaisiin, kiehtoviin maailmoihin. Toimin sekä asiakkaan että yhteistyökumppaneitteni rinnalla kulkijana. Yhdistävänä tekijänä tapahtumissa on aina kahden tai useamman ihmisen ainutkertainen kohtaaminen, ja sen eteen teemme aina kaikkemme”, Suvi kertoo.

Suvi on vuonna 2007 perustetun yrityksensä ainoa työntekijä, mutta hänellä on käytössään laaja, ainutlaatuisten alihankkijoiden verkosto.  Myös BNI-ryhmästä on löytynyt hänelle uusia, loistavia yhteistyökumppaneita. Rautaisen asiantuntijatiimin yhteistyön tuloksena syntyy asiakkaille aina ainutkertaisia teoksia. Suvi iloitsee voidessaan hankkia palveluita pienyrittäjiltä.

Suvi on alun perin Järvenpään kotitalousopiston kasvatti. Hän ei ole yrittäjäsuvusta, vaan on tehnyt pitkän työuran ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Suvi on kuitenkin aina ollut yritteliäs oman itsensä suhteen ja ottanut mielellään haltuun kokonaisuuksia. Viimeaikaisiin töihin kuuluvat esimerkiksi ranta-aittateemainen messukonseptointi Porvoon kaupungille, Topi-Keittiöiden 80-vuotisjuhla sekä Vantaan Energian kaukolämmön 50-vuotisjuhlatuotanto.

”En unelmoi suurista tuotannoista. Haluan tehdä todeksi asiakkaan unelmia, joilla on merkitys niiden koosta riippumatta. Joskus toki ne unelmat ovat erittäin suuria ja silloin on ihanaa luoda suorastaan spektaakkeli. Teen työtäni suurella sydämellä sekä avoimuudella luottaen, että siten syntyy myös taloudellinen onnistuminen”, Suvi kertoo.

Suvi Nurme ja BNI

Suvi kuuli BNI:stä jo viitisen vuotta sitten, mutta lähti mukaan toimintaan vasta viime keväänä, kun uusi Porvoon ryhmä alkoi kokoontua aivan hänen kotikulmillaan. Suvi on saavuttanut ryhmässä upeita tuloksia muun muassa jakamalla runsaasti suosituksia liikekumppaneilleen.

”Elän tätä juttua. Olen kiinnostunut persoonista ja välitän ihmisistä, joten pidän aina sydämen ja silmät auki. Uskon, että hyvä kiertää niin BNI:ssä kuin muussakin elämässä. Luottamus ei kuitenkaan synny hetkessä, vaan jokaisen ryhmäläisen tulee tehdä töitä oman menestymisensä eteen”, Suvi toteaa.

Ettanista on tullut Suville tärkeä yhteisö. Hän on tutustunut ryhmässä lukuisiin paikallisiin yrittäjiin, ja oppinut tiivistämään oman 30 sekunnin yritystarinansa eli hissipuheensa. Suvi on myös auttanut muita liikekumppaneita oman hissipuheensa ideoinnissa.

”BNI:tä voi hyödyntää niin monella tavalla. Moni hakee sen kautta lisää bisnestä, mutta se antaa mahdollisuuksia myös itsensä kehittämiseen. Monelle yrittäjälle BNI-kokous tarjoaa lepohetken muusta työstä ja mahdollisuuden sparrailla muiden yrittäjien kanssa”, Suvi kertoo.

Suvi arvostaa tavallista, turvallista arkea. Hyvään arkeen kuuluvat työn lisäksi perhe ja ystävät. Suvin harrastuksiin kuuluvat lenkkeily, runous, musiikki, teatteri, elokuvat ja verkostoituminen. BNI:n lisäksi häntä kiehtoo Nuorkauppakamaritoiminta.

 

Teksti: Hanna Kallio, kuva: Kersti Niglas

 

Turku Tigersissa on kasvun ja tekemisen meininki

Turku Tigersin Patrik Anckar haluaa puheenjohtajana tarjota ryhmän liikekumppaneille positiivisia kokemuksia. Patrikin luotsaama Smartbutlers auttaa yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään - samalla intohimolla hän haluaa olla mukana kasvattamassa Tigersin Suomen suurimmaksi BNI-ryhmäksi. 

Patrik Anckaria oli kyselty mukaan moneen eri BNI-ryhmään, mutta hän oli konseptin suhteen pitkään skeptinen. Ovela BNI-liikekumppani kuitenkin kutsui Patrikin lounaalle ja kertoi vasta ravintolan ovella, että paikalla olisi muitakin. 

”Jäin sille tielle. Markkinointihenkilönä koin, että tässä on uusi tapa tehdä kauppoja ja että kaikkea pitää kokeilla. BNI:stä on tullut meille tärkeä strateginen työkalu ja myynnin kanava ja se tuo merkittävän osan liikevaihdostamme”, Patrik kertoo. 

Patrik Anckar on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori ja hän on tehnyt vaikuttavan uran kansainvälisen markkinoinnin ja strategisen suunnittelun saralla. Hän on toiminut esimerkiksi kansainvälisen markkinoinnin professorina ja pörssiyhtiöiden johtotehtävissä, työskennellyt useita vuosia ulkomailla sekä kirjoittanut tieteellisiä kirjoja ja artikkeleita. Nyt hän tarjoaa kertynyttä tietotaitoaan strategia- ja markkinointiyhtiönsä Smartbutlersin asiakkaille.

Patrik kertoo, että BNI on hänen yritykselleen tärkeä alihankintakanava. Smartbutlers tarjoaa kollegoiden palveluita asiakkailleen osana omaa kokonaispalveluaan. Yritys on hyötynyt myös muiden maiden BNI-verkostoista. Patrik haluaa antaa ryhmälle paljon ja on siirtänyt kollegoille BNI-hengessä henkilökohtaisetkin asiat hoidettavaksi.

Patrik toimii Turku Tigers-lounasryhmän puheenjohtajana. Hän käyttää yhden työpäivän viikosta BNI-asioihin: viikkokokouksen lisäksi aikaa kuluu kokouksen valmisteluun ja jälkihoitoon sekä 1-2-1-palavereihin. 

”Haluan vaikuttaa asioihin enkä karsasta esiintymistä. Puheenjohtajana voin tuoda oman flavorin ryhmän toimintaan, toimimalla kuitenkin 100-prosenttisesti BNI-hengessä. Mielestäni ryhmän liikekumppaneille tulee asiakkaina tarjota kokemuksia, heidän tulee saada jotain BNI:stä. Jos kokous vedetään aina samalla, kuivalla sabluunalla, asiakkaat kyllästyvät”, Patrik toteaa ja jatkaa:

”Sama pätee vieraisiin, lähtökohtaisesti heidät pitää saada mukaan toimintaan. Se ei onnistu ylimalkaisella otteella. Selvitän ennen kokousta jokaisen vieraan taustan, bisneksen, liikevaihdon, mieltymykset ja kengän koon. Vieraat huomaavat, että ryhmässä on hauskaa ja että siellä tehdään kauppaa. Näin heidät on helppo imaista mukaan toimintaan”.  

Mitä BNI:ssä menestyminen vaatii?

Patrik Anckar painottaa BNI:ssä menestymisen avaimina sitoutumista ja läsnäoloa. Hän näkee BNI:n ennen kaikkea kauppojen edistämispaikkana, verkostoitua voi muuallakin. 

”Jos et sitoudu, unohda koko juttu. Hyvä sitoutuminen tarkoittaa vähintään 6-8 tuntia BNI:tä viikossa. BNI antaa, jos siihen panostaa kunnolla, automaattisesti sieltä ei tule kauppoja. Kannattaa asettaa selkeät tavoitteet BNI:stä halutulle liikevaihdolle ja miettiä, ketkä ryhmästä ovat itselle potentiaalisimpia bisneskumppaneita”, Patrik listaa. 

Patrik pitää suuressa arvossa Tigersin sitoutunutta ja kasvuhakuista johtoryhmää sekä ryhmän konsulttia Mika Vesilahtea. Jokainen hoitaa oman tonttinsa hienosti ja haluaa kehittää ryhmän toimintaa. Ryhmässä on ymmärretty laatuajattelu, ja mukaan halutaan ennen kaikkea aitoja kauppamiehiä ja -naisia. 

Vapaa-ajallaan Patrik pelaa jalkapalloa TPS:n ikämiehissä, käy punttisalilla ja kuljettaa lapsia harrastuksiin (jalkapallo tietenkin). Mökki Turun saaristossa on perheelle tärkeä rentoutumispaikka. Tulevaisuuden tavoitteena Patrikilla on johtaa Tigers pohjoismaiden suurimmaksi ja tehokkaimmaksi BNI-ryhmäksi. Sen jälkeen hän aikoo siirtyä eläkkeelle. 

Teksti: Hanna Kallio

 

Kirsi viihtyy päivittäin BNI-taajuudella

BNI Lahti Early Birdsin rautaisella ryhmäkoordinaattorilla Kirsi Heinosella virtaa kahvia suonissa. Kirsin edustama Cafe Break -kahviautomaattiyritys on mukana peräti viidessä BNI-ryhmässä ympäri Suomen.

Sysmäläinen Kirsi Heinonen on ollut mukana BNI-toiminnassa jo kolmen vuoden ajan. Kirsi kuuli konseptista liikekumppaniltaan ja tuli vieraaksi kasvupäivään, jossa päätti liittyä heti mukaan. ”Ryhmässä mukana olo tarkoittaa meille hyvää näkyvyyttä, tunnettuutta, paljon uusia kontakteja sekä uusia asiakkaita. Asiakkaita on löytynyt sekä omasta ryhmästä että ulkoisten suositusten kautta ryhmäläisten kontakteista”, Kirsi kertoo. 

Ennen kahviautomaattialalle siirtymistään Kirsi teki pitkän uran leipomoalalla. Hän on ollut kotimaisen Cafe Breakin riveissä yrityksen perustamisesta asti, jo 12 vuoden ajan. Työpäiviin kuuluu muun muassa myyntikäyntejä, lounastapaamisia, laitteiden huoltoa, sähköpostikirjeenvaihtoa ja paperitöitä. Breakkiläiset ovat tiivis porukka, vaikka ovatkin levittäytyneet ympäri Suomen. He jakavat mielellään keskenään kokemuksiaan ryhmissä toimimisesta. Kirsi pitää arvossa viiden BNI-ryhmän yritykselle tarjoamaa kontaktiverkostoa. 

Kirsi Heinonen on ansioitunut ryhmässään erittäin aktiivisena liikekumppanina esimerkiksi vieraiden kutsumisessa ja suositusten antajana. Hän on aktiivisesti mukana jokaisessa kokouksessa ja toimii johtoryhmätehtävissä. ”Johtoryhmässä pystyy vaikuttamaan koko ryhmän kasvuun ja menestykseen. Kun ryhmä menestyy, saan sen myötä myös itse hyviä tuloksia. Toiminta vaatii pitkäjänteisyyttä ja ajattelen, ettei BNI ole 100 metrin aitajuoksu vaan pikemminkin maraton”, Kirsi naurahtaa.

 

BNI Lahti Early Birds ja ryhmäkoordinaattorin vastuu

BNI Lahti Early Birds on yksi Suomen vanhimmista ryhmistä. Erityisesti viime vuodet ovat olleet menestyksekkäitä ja ryhmän liikevaihto on ollut noin 2 miljoonaa euroa vuodessa. ”Vuosi sitten Kirsi Heinonen otti ohjat ryhmäkoordinaattorina ja on ollut ilo seurata hänen täsmällistä ja sitoutunutta työskentelyään. Kirsi on Gold Club Member, joten hän johtaa myös esimerkillään”, kertoo ryhmän BNI-konsultti Mikko Tukonen.

”Ryhmäkoordinaattorin pesti on ollut hyvin opettavainen sekä tarjonnut lisää kontakteja liikekumppaneihin ja vieraisiin. Toki aikaakin tulee olla käytössä enemmän kuin vartti viikossa. Sanoisin että viikon jokaisena päivänä olen jollain tapaa BNI-taajuudella: soittelen mahdollisille uusille liikekumppaneille, hoidan haastattelut, raportoinnin ja pyrin olemaan yhteyksissä liikekumppaneiden kanssa”, Kirsi kertoo.

Kirsi asuu luonnon rauhassa, Päijänteen rannalla miehensä, poikansa ja kissan kanssa. Vapaa-aikanaan hän rentoutuu mieluiten kodin ja järven tuntumassa ulkoillen ja käsitöitä tehden. 

Teksti: Hanna Kallio

Mahtava draivi Oulussa

Jan Arbelius tutustui BNI-toimintaan ensi kerran helmikuussa 2016 ja innostui saman tien. Jan totesi yllättyneenä toimineensa BNI-hengessä aina, vaikkei ollut tiennyt konseptista mitään. Nyt Jan kuuluu BNI Oulu Driven kantaviin voimiin. 

Markkinointiyritys Kouta Median Jan Arbelius tiesi heti haluavansa liittyä mukaan BNI-toimintaan. Markkinoinnin alan toimialapaikat ovat kuitenkin BNI-ryhmissä kysyttyjä, joten hän joutui odottelemaan sopivaa paikkaa lähes vuoden verran. 

Odottaminen kannatti: BNI-toiminta on laajentanut omaa yritysverkostoa huomattavasti ja kauppaa on tullut mukavasti. Janille on alusta asti ollut tärkeää tarjota muille liikekumppaneille kaupan mahdollisuuksia antamalla suosituksia ja valmiita kauppoja. 

Jan haluaa olla ryhmälle hyödyksi myös toimimalla vastuuroolissa. ”Nykyinen ryhmäkoordinaattorin rooli on lempitehtäväni, jossa pystyy merkittävästi vaikuttamaan ryhmän menestykseen ja kasvuun aitiopaikalta”, hän kertoo. 

Janilla on kaupan alan koulutus ja hän on toiminut pitkään erilaisissa myynnin, markkinoinnin ja mainonnan tehtävissä. Kouta Media toi hänelle tilaisuuden toteuttaa pitkäaikainen haave yrittäjyydestä. Jan luonnehtii Kouta Mediaa älykkäämmän markkinoinnin suunnittelutoimistoksi, jossa korostetaan hyvien brändien merkitystä. Yritys toimii Oulun lisäksi Helsingissä ja Kajaanissa. 

”Työpäiväni alkaa yleensä aamuseitsemältä sähköpostien ja muiden päätehommien parissa. Päivän mittaan käyn asiakaskäynneillä ja työskentelen erilaisissa projekteissa enimmäkseen Oulun seudulla ja Kainuussa, mutta myös muualla Suomessa”, Jan kertoo. 

Jan Arbeliuksen torstait kuluvat monesti täysin BNI:n merkeissä. Hän sopii ryhmän lounaskokouksen ympärille kahdenkeskisiä bisnespalavereja, ellei kalenterissa ole ryhmäkomitean, johtoryhmän tai Power Teamin kokousta. Viikkoon kuuluvat myös ryhmäkoordinaattorin tehtävät sekä BNI:hin liittyvät puhelut, sähköpostit ja WhatsApp-viestit. 

”BNI Oulu Drive on tiivis ja lämminhenkinen ryhmä, jossa välitetään toisista aidosti. Meillä on hauskaa kokouksissa ja niiden ulkopuolella, mutta kauppaakin ehdimme silti tekemään hyvin. Suosittelen ryhmässä vierailua kaikille. Konsepti aukeaa parhaiten, kun on kokouksessa mukana ja sen jälkeen tietää, onko BNI itselle sopiva juttu”, Jan toteaa.

Janin perheeseen kuuluvat vaimo, kolme lasta sekä koira. Vapaa-ajallaan hän matkustelee perheen kanssa ja käy ahkerasti kuntosalilla. Jan viihtyy mainiosti myös Raksilan Kärppä-katsomossa sekä valioliigafutiksen parissa Liverpoolin otteluita seuraten.

 

Teksti: Hanna Kallio

 

 

Jonni Vauhkosen Go On tarjoaa parhaat pelipaikat

Jonni Vauhkonen on jääkiekkouransa jälkeen työskennellyt jo reilun vuosikymmenen henkilöstöpalveluja tarjoavassa Go On Yhtiöissä. BNI-ryhmä Lahti Early Birds toimii yrittäjälle merkittävänä kontaktiverkostona.

 

Jonni Vauhkonen teki pitkän uran kiekkokaukaloissa mm. Rauman Lukon ja Lahden Reippaan riveissä. Hänen mielestään entiset ammattiurheilijat vähättelevät usein oman urheilu-uransa merkitystä siirryttäessä ns. normaaleihin töihin. ”Paineensietokyky, ryhmässä työskenteleminen, vastuu omasta tekemisestä ja tavoitteiden saavuttaminen ovat kaikki asioita, joita kohtasin päivittäin urheilu-uralla ja nykyään työssäni”, Jonni toteaa.

Kiekkouran päätyttyä v. 2003 Jonni teki muutaman vuoden myyntitöitä ja siirtyi sitten vuonna 2006 Go On Yhtiöille työntekijäksi, myöhemmin franchising-yrittäjäksi. Go On on suomalainen, henkilöstöpalveluja tarjoava ja jatkuvasti kasvava yritysketju. Palvelutarjontaan kuuluvat henkilöstövuokraus, suorarekrytointi, soveltuvuusarvioinnit ja koulutus. Go On soveltuu kattavasti lyhyistä määräaikaisuuksista toimitusjohtajatason suorarekrytointeihin. Toimipisteitä on tällä hetkellä 18 ja toimialueena on koko Suomi. 

”Toimin yrittäjänä ja yksikönjohtajana Lahdessa ja Hämeenlinnassa, ja tehtäviini kuuluu paljon hallinnollista työtä, kuten budjetointia, talouden ja kannattavuuden seurantaa sekä yhteydenpitoa asiakkaisiin”, Jonni kertoo. Hän on työn ohessa opiskellut mm. johtamista ja taloushallintoa sekä suorittanut henkilöarviointimenetelmien sertifioinnin. ”Työnhakijoiden kohtaaminen on meille tuttua ja meillä on kokemusta useista sadoista työhaastatteluista. Siksi meillä on kyky löytää asiakkaillemme sopivat työntekijät”, Jonni toteaa.

Kiekkouran myötä Jonni asui useassa eri kaupungissa, mutta sittemmin perhe asettui Lahteen. Perheeseen kuuluvat kumppani Tea, lapset Verneri, 12 v ja Sohvi, 14 v sekä Jessi-koira. Vapaa-aika kuluu kesäisin perheen kanssa mökkeillessä. Muun osan vuotta Jonni viihtyy edelleen jäähallilla lähes päivittäin valmentamassa poikansa joukkuetta, sekä pelaten itsekin Pulicans-höntsyjoukkueessa.

Jonni on ollut BNI-toiminnassa mukana reilun 3 vuoden ajan. Ryhmässään Lahti Early Birdsissä hän on aiemmin hoitanut puheenjohtajan ja tiedottajan vastuutehtäviä. Arjessa Jonnilla on jatkuvasti antennit ylhäällä sopivien suositusten löytämiseksi ryhmän liikekumppaneille. ”BNI:n kautta yritykseni saa merkittävän määrän liikevaihtoa. Lisäksi olen tutustunut huipputyyppeihin monelta eri toimialalta ja saanut paljon ideoita yrittäjyyteen”, Jonni listaa toiminnan etuja. 

”Jonni on huikea tiimipelaaja ja hän todella osaa toimia Givers Gain-filosofian mukaisesti. Liekö syynä hänen menestyksekäs kiekkotaustansa – vai onko asenne tullut äidinmaidon mukana? Kummin vain, hänen työtään BNI:ssä on ilo seurata ”, toteaa ryhmän konsultti Mikko Tukonen. Kuvassa Jonni vastaanottaa Mikolta kunniakirjan tuotuaan ryhmänsä liikekumppaneille kauppaa 500 000 euron edestä. 

 

Iida, Tampereen BNI-titaani

Tamperelainen Iida Repo johtaa digiajan mainostoimistoa PopUp Mediaa, joka on mukana BNI Tampere Titanium-ryhmässä. Jo opiskellessaan graafikoksi ja media-assistentiksi, hän teki päätöksen oman mainostoimiston perustamisesta. Nyt Iidalla on nuoresta iästään huolimatta takanaan jo 10-vuotinen ura yrittäjänä.

 

PopUp Median tyypillinen asiakas on uusi yritys tai kasvuyritys, jossa materiaalien uudistaminen ja markkinoinnin tehostaminen on ajankohtaista. Asiakkaille toteutetaan esim. yritysilmepaketti, materiaaleja verkkoon ja printtiin, nettisivut, verkkokauppa tai messuosasto. Myös video- ja äänibrändäyksen sekä radiomainostuotannon kysyntä on kasvussa.

Iidan arkipäivä koostuu erilaisista asiakastöistä ja yhteydenpidosta asiakkaisiin, yrityksen kehittämisestä sekä uusyrityskeskus Ensimetrin asiantuntijaneuvonnasta uusille yrittäjille. PopUp Mediassa eletään kasvun aikaa, tiimiä kasvatetaan kysynnän mukaan ja tulevaisuus näyttää lupaavalta.

Iida on ollut perustamassa Tampereen ensimmäistä BNI-ryhmää, Tampere Alphaa, jonka konsulttina hän toimi pitkään. Ryhmän rakentaminen vaati sinnikästä ja pitkäjänteistä työtä, olihan konsepti tuolloin Tampereella aivan uusi. Kun kaupunkiin myöhemmin perustettiin toinen BNI-ryhmä, Titanium, sai Iida myös oman yrityksensä mukaan toimintaan. Titanium on uudehko, mutta vakiintunut ja energinen ryhmä, joka kokoontuu tiistaiaamuisin Tampereen keskustassa modernilla Tullin Saunalla, rautatieaseman läheisyydessä. ”Ryhmässä mukana olo on ollut antoisaa alusta lähtien. Kuten kaikessa muussakin, oma aktiivisuus on avain menestykseen”, Iida toteaa. 

Iidan BNI-viikkoon kuuluu viikkokokouksen lisäksi suositusten antamista ja vieraiden kutsumista. Hän tapaa paljon yrittäjiä sekä työssään että vapaa-ajallaan ja kutsu BNI-aamuun on silloin aina paikallaan. Iida onkin aivan eliittiä hankkimaan BNI:hin uusia liikekumppaneita ja on yksi Suomen kolmesta kolmen timantin BNI-liikekumppanista (tuonut toimintaan mukaan vähintään 18 uutta liikekumppania). Seuraavan puolivuotiskauden hän toimii ryhmänsä puheenjohtajana. 

Iida on monelle tuttu myös Voice of Finland-laulukilpailusta. ”Debyyttialbumi on nyt viimeistelyä vaille valmis ja keikkoja tehdään yritystapahtumissa ja tilaisuuksissa”, Iida kertoo. Yritysten pyörittäminen ja matkustaminen kuuluvat Iidan ja hänen puolisonsa Antin arkeen ja vapaa-aikaan. Iida on myös aktiivinen liikunnan harrastaja ja kotikokki. Hän hikoilee mielellään kiireiselle sopivissa EMS-treeneissä, ja kun aikaa on enemmän, nyrkkeilysalilla hanskat tiukasti kädessä. Parhaat kotikeittiön reseptit jaetaan muillekin omalla Instagram-tilillä. 

”BNI-toimintaa suosittelen kaikille, jotka ovat valmiita panostamaan omaa aikaa ryhmän menestyksen eteen. Yrityksen tunnettuuden kasvattaminen, markkinointi ja myyntitoimenpiteet sekä kestävien yhteistyökumppanuuksien hankkiminen tapahtuvat BNI:n kautta luontevasti”, Iida toteaa lopuksi.

 

 

Aki Toivio nauttii BNI-konsultin tehtävistä

Ihmistuntemus ja kyky tulla ihmisten kanssa toimeen auttavat tehtävien hoitamisessa. 

Piikkiöläisen Aki Toivion BNI-taival alkoi vuonna 2012 vierailulla Turku-Åbo-ryhmän kasvun päivässä. Ryhmässä edelleen vaikuttava mainostoimisto Jabadabaduun Eija Tammi oli kutsunut tuolloin painoalalla työskennelleen Akin ryhmän vieraaksi. 

Työpaikan vaihdoksesta huolimatta (2014) Aki jatkoi samassa ryhmässä liikekumppanina, nyt Lämpöpuisto Oy:n riveissä. Lämpöpuisto on suomalainen perheyritys, joka markkinoi polttonesteitä ja lämmitysöljyjä. Yrityksessä koetaan BNI erittäin merkittävänä lisäkaupan tekovälineenä. Yritys on saanut BNI:n myötä uusia asiakkaita ja löytänyt jatkuvia asiakassuhteita. Yrityksen liikevaihto on noussut peräti 2 miljoonan euron verran ja kiitoksia kaupoista muille yrityksille on kertynyt 431 000 euroa. 

Vuonna 2016 Aki päätti ryhtyä Mikko Tukosen ehdotuksesta Turku-Åbo-ryhmän konsultiksi. Hän kokee konsulttina toimimisen erittäin mielenkiintoiseksi ja antoisaksi, sillä tehtävässä saa tutustua uusiin ihmisiin ja toimialoihin.

Konsulttina toimiminen edellyttää Akin mukaan BNI:n ideologian syvällistä tuntemusta. Hyvä konsultti tulee toimeen ihmisten kanssa ja osaa tunnistaa ihmisten erilaisia tilanteita sekä tulkita heidän käyttäytymistään. Lisäksi tarvitaan oikeanlaista johtajuutta ja kykyä puuttua asioihin silloin kuin sitä tarvitaan, oli asia sitten positiivinen tai negatiivinen. Konsultin tulee myös huolehtia siitä, että liikekumppanit saavat rahalleen vastinetta suositusten ja kauppojen muodossa.

Aki käy BNI Hurricanen aamukokouksessa torstaisin. Konsultiksi ryhdyttyään hän vaihtoi ryhmää, sillä konsultti ei voi olla liikekumppanina samassa ryhmässä jossa toimii konsulttina. Kerran-pari kuussa hän käy Turku-Åbo-ryhmän kokouksissa. Puhelin- ja sähköpostiliikennettä riittää myös ja lisäksi Aki vetää 1-2 kk välein basic training-valmennuksia Turun alueen ryhmille. 

Yhtenä kohokohtana BNI-urallaan Aki pitää ensimmäistä kertaa, jolloin sai palkita ryhmän liikekumppanin siitä, että tämä oli tuonut muille liikekumppaneille yli miljoona euroa liikevaihtoa. Palkittu oli Henri Arvonen Adworks-yrityksestä. Nyt samaan saavutukseen yltäneitä on Turku-Åbo ryhmässä jo kolme.

Vapaa-aikanaan Aki harrastaa aktiivisesti liikuntaa sekä puuhailee vanhassa omakotitalossaan ja mökillään. Perheeseen kuuluu vaimo sekä kaksi espanjan vesikoiraa. Perheen neljä lasta ovat jo lähteneet maailmalle. 

”Hyvän BNI-liikekumppanin ominaisuuksia ovat mielestäni Givers gain-periaatteen sisäistämisen, avoimuus, rehellisyys ja halu tehdä töitä toisten menestyksen eteen” toteaa Aki Toivio lopuksi. 

The Latest From BNI

    Ajax loader image